maanantai 20. huhtikuuta 2009

ränsistynyttä










Kukat ovat mielestäni parhaimmillaan hetkeä ennen elämän kiertokulkua. Kaikkensa antaneina, ei enää liian siloisina. Rosoa kauneuden keskellä.
Narsissit ja rairuoho taitavat olla mennyttä, mutta orkideat vielä jäivät!

Tuota portaikkoa maalasin sunnuntain. Käsijohteen sinisen sekoitin monta kertaa. Vaikea väri minulle. Nyt sitä täytyy vähänaikaa katsella, että voi päättää pitääkö siitä vai ei.
Huomaatko pienet, vikkelät varpaat, jotka ehtivät kuvaan!

torstai 16. huhtikuuta 2009

Keväänvihreää ja sitruunankeltaista



Olen väsynyt. Olen nukkunut huonosti kolme yötä keskimmäisen sairastellessa, todennut, että mustarastaat laulavat hämärässäkin (jumalainen ääni, josta en koskaan saa tarpeekseni!) ja kulkenut päivät pää pökerryksissä.

Värivitamiinia. Piristysruiske, jota tarvitsen.
Värit vaikuttavat minuun voimakkaasti.
Väriä voi kaivata niin, että sitä näkee siellä missä sitä ei ole. Se voi lämmittää tai viilentää.
Himoitsemaansa, tarvitsemaansa väriin voi suorastaan kietoutua.
Väri voi aiheuttaa vilunväristyksiä, olla öklö tai äklö.

Kaikilla väreillä on minulle oma luonne, kylmäksi, turraksi ei jätä mikään.
Ei edes harmaa.
Ei edes väsyneenä!

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Meillä asuu muodonmuuttaja!


Munien maalauksesta katosi vielä hetken kolmevuotias
perhonen tai keiju.
Etsittyäni löysin vain kuoret.

Yläkerrasta löysin suorastaan autuaallisen lohikäärmeen.
Suomut ja kaikki, siskot auttoivat.

Samana päivänä kävimme vielä hippiystävän
pääsiäisjuhlissa. Oli todella mukavaa!
Jatkuva itsensä uudistaminen on kuitenkin
rankkaa, Muodonmuuttaja nukahti räsymattokasan
päälle, vaihdettuaan eriparisia sukkia myöten kostyyminsä lukuisia kertoja päivän aikana!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Junibacken!

Nököttäjä odottaa seuraavaa muuttokuormaa saapuvaksi.
Rankan rakennusrupeaman jälkeen muutto, vatsatauti, takkuileva lämmitys ja kylmät suihkut unohdettiin Junibackenille! Perheterapiaa.



Sisustustärpit suoraan Peppi Pitkätossulta. Tuota sinikuvioista tapettia himoitsin. Luotin löytäväni sitä tapettitalosta, olivat heidän tapettinsa näkyvästi edustettuina. Vaan eipä juuri tämä!