pieniä merkkejä, keväästä

Hintelä pelakuu viritti itseensä ikkupikkusen kukan, kuin varkain.

Pikku kisu oli viime viikolla kaksi(!) yötä pakkasessa, sulhasta etsimässä.

Minulla levoton mieli ja ideat kukkii.

Kevät.

Voitaisko saada ensi viikoksi se tip-tip-ääni. Tarvitsen sen, kiitos.

Kisu tuli takaisin ja molemmat ovat ihmetelleet tämän viikon levollista oloaan ja karvatonta masuaan. Leikattu on, siis.

Elä niin kuin opetat

Jos tältä kulmalta on kuulunut ylimääräistä napinaa ja kitinää, niin täten julistan että se on loppu nyt!
Itsenäisen yrittäjän suurimpia sudenkuoppia lienee se, ettei joku muu ole rajoittamassa työaikaasi. Minäkin opettelin aiheen kantapään kautta. Itseltään voi ottaa "lainaa" kunhan muistaa, että takaisinmaksun aika vääjämättä tulee. Siis lainaa aikapankistaan.
Pelko seuraavan viikon leivästä saa sanomaan aina kyllä.
Mutta ei tämä ole surullinen loppuunpalamistarina. Onneksi huomasin ajoissa, etten tosiaan elä niinkuin opetan ja taltutin itseni.
Halusin aikaa itselleni. Halusin olla paremmin läsnä kun olen lasten kanssa. Lupasin itselleni, etten sano enää: ihan kohta, muru.
Kalenterissani on nyt päiviä, joissa on mustekynällä henkselit päällä! Olen niin onnellinen näistä vapaapäivistä!

Muista hengittää!

Minä toivon tänään kaikille ihanaa iloista päivää ja aurinkoa kamalasti kaikkiin risu- ja pölykasoihin! Vaikka olis mikä niin pidettäis tänään vapaapäivää kaikista suruprosesseista ja hymyiltäs, jooko?

sokerilakon loppu

Me lopetimme makean elämän hetkeksi, ihan vain kokeilu.

Tarkoitus oli tähdätä kokonaiseen kuukauteen, vaan eilen pidettiin namipäivä.

Aamulla vielä vähän roiskaistiin omituisten kookoslettujen päälle sokeria, vaan nyt se purkki taas sulkeutuu ja mennään se kuukausi loppuun.

Rupesi tuntumaan siltä, että "kokoajan" on jonkun synttärit tai joulu tai laskiainen tai kylävieraita tai kihlajaiset ja niin edelleen.
Ja sitten vielä se namipäivä...

Ajatuksena oli, että lapset ja minä sokerihiiri tajuaisimme kuinka usein sokeria suuhunsa laittaa ja kuulkaa aika hirmuisen monta kertaa on pitänyt sanoa ei.

Niin että toimii!

Kaadoin ison pussillisen luomuherneitä veteen ja huomenna pienet sormet tökkivät ne multiin. Kaksi viikkoa ja me ruoskutellaan ihanasti kesälle maistuvia versoja!

Hiihtoloma-linnut lentää etelään!

Minä mietin rahaa. Ja sitten oikeastaan en. Mietin ja en mieti. Mitä siinä on miettimistä, on vaan käyttämättä.

Lapset kysyvät miksi me ei mennä Thaimaaseen? Kun kaikki menee.

Minä vastaan ja selitän.

Minä yritän vähentää työntekoa ennestäänkin. Mitä vähemmän tekee, sitä vähemmän voi kuluttaa. Mutta on sitten sitä läsnäolo-aikaa...

Enhän minä suunnitellut maksavani issekseni tällaista taloa, vaan maksanpa kuitenkin.

Minä olen lähtöisin OIKEASTI köyhästä perheestä, uudet vaatteet oli koko lapsuusajan yhden käden sormilla laskettavissa, jääkaapissa joskus vain sinappi ja valo. Joten minulle tämä kaikki on suurta luksusta.

Mietin mitä lapsi kuulee selityksestäni ja mikä menee ohi?

Kavereilla tuntuu olevan omassa huoneessa enemmän omaisuutta kuin meidän koko talossa.

Onni ja tyytyväisyys ovat mielentila, minä sanon. Sitä voi joskus vaan päättää nähdä asiat vaaleanpunaisina ja onni tulee. Lopettaa vertailun.

Haaveilla aina saa ja ehdottomasti täytyykin, keittiön hyllyllä on purkki, johon jokainen vuorollaan vähän sujauttaa. Se on meidän matka-haave-purkki! ...Kutrullin(Gudrun Sjöden) kuvasto on taas kaunis ja kyllä se alekin taas tulee...! :)