tiistai 29. marraskuuta 2011

julkisia salaisuuksia






Meillä oli huisit synttärikemut, pienille tunneille asti!
Nekku-karkkini, keskimmäiseni on nyt 10 vuotta. Joulupukille kirjoitettiin jo aika erilainen kirje kuin viime vuonna; enemmän musiikkitoiveita, tunika, legginssejä, cocacolaa ja graavilohta...

Oli sentään vielä toiveita nukkekotiinkin.
Toisaalta on ihanaa ja helpottavaakin kun lapset kasvaa.
Toisaalta ajattelen hetken, älä vielä!

Kaivelin joulukalenterit esille,, isompien omat kaipaavat jo ensimmäistä korjaus/muuntelu-kierrosta. Ne on kasattu vanhoista pitsipöytäliinoista, yön pieninä tunteina, 10 vuotta sitten.
Pienimmäisen indiska-versio ei kaipaa kuin täytteet sisäänsä!

Joulukuussa minä täytän blogia resepteillä, joilla voi täyttää pukin konttia!

perjantai 11. marraskuuta 2011

noitapiirin kokous 27.11!




Kampaamovelhottaret keittelevät taas keitoksiaan kauneutensa hyväksi!

Tervetuloa mukaan sunnuntaina 27.11 klo 10.30-13.30!
Jos ensimmäiselle kattaukselle eivät kaikki halukkaat mahdu, katetaan toinen heti perään 14.00-17.00.


Valmistetaan:
-Kauralaventelinaamio
-Suklaa-valkoinen teenaamio
-Lime-vihreä teenaamio

-Joulukinttu-kylpy ja kolotusvoide

Myös omia ideoitansa voipi toteuttaa! Tuotokset sopii hyvin antaa vaikkapa joululahjoiksi.
Pajan hinta on 50 euroa, sisältäen kaiken tarvittavan. Glögipannu kuumana!
 Ota mukaan omia sieviä lasipurkkeja, osan voi pakata myös maatuviin sellofaanipusseihin. (sis. hintaan)

Ilmoittaudu spostilla huvilassa@gmail.com

Lämpimästi tervetuloa!