keskiviikko 23. lokakuuta 2013
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Huvila Maalaisunelmassa
Edellisen postin lukijapalautteesta päättelen, että meidän huvilan joulukuvauksen saldo on esillä maalaisunelman uudessa ja viimeisessä (!) numerossa!
En osaa nyt kommentoida ees enkä taas, täytyy kipaista ärrälle...
Voih tätä elon nopeutta, kitisen taas. Tässä kohtaa minusta tuntuu aina, jotten millään kerkeä joka kelkkaan!
Vauhti kiihtyy aina Joulua kohti, toki siitä onneksi sitten rauhoittuukin.
Kuulumisia paremmalla ajalla!
En osaa nyt kommentoida ees enkä taas, täytyy kipaista ärrälle...
Voih tätä elon nopeutta, kitisen taas. Tässä kohtaa minusta tuntuu aina, jotten millään kerkeä joka kelkkaan!
Vauhti kiihtyy aina Joulua kohti, toki siitä onneksi sitten rauhoittuukin.
Kuulumisia paremmalla ajalla!
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Herätys!
Piipahdan kertomassa, että ei , Huvilassa blogi ei sittenkään ole lopahtamassa.
Vaikka luvattoman laiskalta on emännöintini näyttänytkin. Tässä välissä tarvittiin tälläinen mietintätauko.
Palaan piakkoin uusien kujeiden ja uutisten kanssa!
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Salviaa kutreille!
Sain salvian ensimmäistä kertaa säilymään hengissä yli talven. Keittiössä ja kampaamossa, makkarissakin ilmaa putsaamassa. Noista on riivitty käyttöön koko talvi ja vielä elää kituuttavat!
Kampaamossa käytän salviaa paljon, koti keittäjille resepti:
yrttivesi ensimmäisten harmaiden häivyttämiseen
kourallinen salviaa
mukillinen, pari vettä
rippunen suolaa sormien välistä
Keitä vähintään 20 minuuttia, lisää vettä jos kaikki uhkaa haihtua. Siilaa vähän jäähtynyt liemi sumutinpulloon, suihkuttele päivittäin harmaisiin.
Säilytä jääkaapissa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


