maanantai 26. joulukuuta 2011

lauantai 10. joulukuuta 2011

2. resepti



Erilaiset kuivakuorinnat ovat helppoja toteuttaa ja säilyviä joululahjoja. Aivan samalla ajatuksella voit tehdä lukemattomia omia versiota. Oma suosikkini on tänä pimeänä aikana ollut antioksidantteja tihkuva suklaa.

Lempeä kaura-laventelikuorinta

1      dl    riisiä
2      dl    kaurahiutaleita
1/2   dl    laventelinkukkia   ( saa luomuna ainakin Adukin maahantuomana ; ruohonjuuri, luomukaupat)

Kaikki ainekset ajetaan tasaiseksi karkeahkoksi jauhoksi blenderissä.
Paketoi kauniisti, annoksesta tulee lahja purkin koosta riippuen ainakin kahdelle-kolmelle.
Kirjoita käyttöohjeisiin näin;

Sekoita 1  rkl  kuorintajauhetta
             1  rkl  vettä
             1 rkl   öljyä  ( rypsi, kookos, jojoba)
pienessä kupissa. Hiero kasvoille ja kaulalle pyörivin liikkein muutaman minuutin ajan. Huuhtele raikkaalla vedellä. Nauti kuulaasta ihosta!

Koitan ehtiä taas huomenissa lisää. Kampaamolla on nyt kova huiske ja minua ei ennen joululomaa juuri muualla näe!

torstai 8. joulukuuta 2011

1. resepti!




En nyt ehdi kameralle päivänvalon aikaan, joten ei kuvaa valmistuksesta mutta resepti!

MINTTU-HUNAJAKUORINTA

2,5 dl  Käsittelemätöntä merisuolaa
1    dl  Öljyä ( kookos, rypsi, jojoba, ohdake)
1    nippu tuoretta minttua, kaupan tupsusta noin puolet
1    rkl suomalaista hunajaa ( halutessa voit jättäää pois)

Heitä kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi, mutta varo ajamasta suolasta pois kaikkea karkeutta! pari sekuntia kerralla riittää! Voit käyttää myös sauvasekoitinta.
voit kokeilla koostumuksen sopivuutta sormien välissä. Nyrkkisääntönä on ,että vartalokuorinnassa saa tuntua kunnolla rakeisuutta, mutta kasvokuorinnassa ei juurikaan.
Purkita ja keksi kaunis tai hassunhöpsö nimi etikettiin. Säilyy vuoden. Edullinen, ekologinen ja ajattelevainen lahja!

Minttu tuntuu iholla ihanan viilentävältä. Itse tein tuon viimeksi ilman hunajaa. Sopii tosi hyvin myös miehen iholle.

Huomenaamusella minulla on taas hetki, laitan silloin lisää!
Hyvää joulun valmistelumieltä kaikille!

tiistai 29. marraskuuta 2011

julkisia salaisuuksia






Meillä oli huisit synttärikemut, pienille tunneille asti!
Nekku-karkkini, keskimmäiseni on nyt 10 vuotta. Joulupukille kirjoitettiin jo aika erilainen kirje kuin viime vuonna; enemmän musiikkitoiveita, tunika, legginssejä, cocacolaa ja graavilohta...

Oli sentään vielä toiveita nukkekotiinkin.
Toisaalta on ihanaa ja helpottavaakin kun lapset kasvaa.
Toisaalta ajattelen hetken, älä vielä!

Kaivelin joulukalenterit esille,, isompien omat kaipaavat jo ensimmäistä korjaus/muuntelu-kierrosta. Ne on kasattu vanhoista pitsipöytäliinoista, yön pieninä tunteina, 10 vuotta sitten.
Pienimmäisen indiska-versio ei kaipaa kuin täytteet sisäänsä!

Joulukuussa minä täytän blogia resepteillä, joilla voi täyttää pukin konttia!

perjantai 11. marraskuuta 2011

noitapiirin kokous 27.11!




Kampaamovelhottaret keittelevät taas keitoksiaan kauneutensa hyväksi!

Tervetuloa mukaan sunnuntaina 27.11 klo 10.30-13.30!
Jos ensimmäiselle kattaukselle eivät kaikki halukkaat mahdu, katetaan toinen heti perään 14.00-17.00.


Valmistetaan:
-Kauralaventelinaamio
-Suklaa-valkoinen teenaamio
-Lime-vihreä teenaamio

-Joulukinttu-kylpy ja kolotusvoide

Myös omia ideoitansa voipi toteuttaa! Tuotokset sopii hyvin antaa vaikkapa joululahjoiksi.
Pajan hinta on 50 euroa, sisältäen kaiken tarvittavan. Glögipannu kuumana!
 Ota mukaan omia sieviä lasipurkkeja, osan voi pakata myös maatuviin sellofaanipusseihin. (sis. hintaan)

Ilmoittaudu spostilla huvilassa@gmail.com

Lämpimästi tervetuloa!

torstai 27. lokakuuta 2011

mutta voiko jos tehdään ite?

                                                    Voiko piparkakkuja tehdä lokakuussa?
                                                      Mutta voiko jos tehdään itse?
                                                         Sun ei tartte auttaa yhtään!
                                                             Ehkä ei edes syömisessä...
                                                                       Hups...

Tekivät taikinankin itse, edellisenä päivänä. Pitkäjänteisyyttä!



maanantai 24. lokakuuta 2011

Soittaja ja suunnittelija


Toinen tapailee nuotteja.
Toinen etsii värimaailmaa omaan huoneeseen keräämällä niitä pöydälle.
Minä löysin tänään verannalle ovet.
Jonottelin pankissa, maksoin suuren-suuren laskun.
Ostin riisipuuron aineet lähiluomu-kaupasta.
Lasten toive-evästä, siis pata hautumaan!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Saanko, saanhan?



Minä olen joutunut puolustusasemiin himoitessani tummaa tapettia oman huoneeni seinään.
Vastapuolella on enemmän ääniä (toistaiseksi). Taivuteltavina vielä kaksi nuorimmaistani.
Mitä tehdä? ...millä lahjoa...?

Moisten vastalauseiden alla olen kyllä itsekin miettinyt onko mielessäni ehkä kuitenkin vain syksy. Olisiko huone mieleeni vielä keväälläkin? 5 vuoden päästä?

 Hmmm...

maanantai 12. syyskuuta 2011

vasara-pensseli-ihminen


Täältä työmaalta hei!

Kesä on mennyt niin, että luulin jo vasaran kasvaneen kiinni käteeni. Kuitenkin huomasin, että se olikin vain vaihtopää. Pistolapio ja pensseli kuuluivat mukaan settiin.
Kovasti olen pohdiskellut blogin olemassaolon järjellisyyttä, kun en kunnolla ehdi.
Päätin kuitenkin, että roikkukoon tämä nyt vielä täällä.
 Omana hassuna ikkunanaan.
Ps.
Kaikille punaväri-asiakas-ihmisille on kuivumassa ihan huikea kasa marja-aroniaa, täällä tuoksuu IHANALLE!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Damdam osa kaksi, hassusti.














      Tekniikan prodigyna tässä iltapuhteikseni ihmettelen kuinka vaikeaa tämä voi olla...
Kuvat heittivät kuperkeikkaa! Kotona pidettiin vielä pikkujuhlat pikku ystäville, damdamin jälkeen.

Minulla yhteys vieläkin pätkii. Lataa, ei lataa. Kestää kaksi sekuntia, kestää kakskyt minuuttia. Ärsyttävää...

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Amsterdam kahdessa osassa!















 Blogi-loman loppuessa palaan ajassa Ihanaan Amsterdamiin, huomenna lisää!

Matkakumppanina minulla oli 12-vuotta paluupäivänä täyttävä Hippiäinen(=ikiliikkuja), joka nousi joka aamu seitsemältä ja jaksoi puoleenyöhön asti. Koska lähtöyö jäi jo hyvin lyhyeksi alkoi äitiä välillä jo väsyttää.
Eräänä päivänä kanavan varrella pannukakkuja syödessä sanoin;
- Kuule, jos äiti olisi täällä jonkun aikuisen kanssa, me varmaan mentäs välillä hotellille vähän pötköttää.
Johon Hippiäinen;
- No on se hyvä ettet oo!! menispä loma pilalle...
Ja taas mentiin!
Lyhyt insertti siihen miksi Damdamissa ei juuri ole nurkkaa jota ei olis nähty... : )