torstai 8. joulukuuta 2011
1. resepti!
En nyt ehdi kameralle päivänvalon aikaan, joten ei kuvaa valmistuksesta mutta resepti!
MINTTU-HUNAJAKUORINTA
2,5 dl Käsittelemätöntä merisuolaa
1 dl Öljyä ( kookos, rypsi, jojoba, ohdake)
1 nippu tuoretta minttua, kaupan tupsusta noin puolet
1 rkl suomalaista hunajaa ( halutessa voit jättäää pois)
Heitä kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi, mutta varo ajamasta suolasta pois kaikkea karkeutta! pari sekuntia kerralla riittää! Voit käyttää myös sauvasekoitinta.
voit kokeilla koostumuksen sopivuutta sormien välissä. Nyrkkisääntönä on ,että vartalokuorinnassa saa tuntua kunnolla rakeisuutta, mutta kasvokuorinnassa ei juurikaan.
Purkita ja keksi kaunis tai hassunhöpsö nimi etikettiin. Säilyy vuoden. Edullinen, ekologinen ja ajattelevainen lahja!
Minttu tuntuu iholla ihanan viilentävältä. Itse tein tuon viimeksi ilman hunajaa. Sopii tosi hyvin myös miehen iholle.
Huomenaamusella minulla on taas hetki, laitan silloin lisää!
Hyvää joulun valmistelumieltä kaikille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pitääpä kokeilla! Minttu suolan kanssa kuulostaa ihanalta, hunaja samoin.
VastaaPoistaVoi ihanuus, kuulostaa ehdottomasti kokeilun arvoiselta!
VastaaPoistaKannattaa myös muistaa huikaisevet muuntelumahdollisuudet!
VastaaPoistaKesällä näihin purkkeihin voi laittaa melkeistä mitä vain; mustikkaa, ruusua, koivunlehtiä, kuusen kerkkiä, kehäkukkia, orvokkia, syreeniä, ihan mitä vain!
Itse annan tänä vuonna joululahjaksi ruusua ja orvokkia ja omenakukkaa.
Mukaan voi laitta myös joulunmausteita, edellisenä vuonna keskityin kaneliin ja vaniljaan!
Tekemisen iloa!
Hieno juttu, että laitat reseptejä. Nämä ovat ihan parhaita käyttää. KIITOS!
VastaaPoistaIhana! Itseasiassa tein samanlaista viime kesänä erääseen lehteen... juttu ilmestyy ensi kesänä :) Täälläkin joulupukin paja. Syötävien herkkujen muodossa.
VastaaPoistaEipä kestä! ;)
VastaaPoistaAurinko ja kuu, aika samoilla pohjilla vetäsin minäkin viime kesänä aamutv:seen ;)
Kiitos, varmasti kokeilen!
VastaaPoistaOijoi, kiitos tästä<3
VastaaPoista