keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Terveisiä Afrikasta!












Inka toi minulle lisää Ugandan helmiä. Näiden helmien eurot (a 15e) menevät lyhentämättöminä Basajjansolon koulun mahdollistamiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Alueella on huimat aids-orpoluvut ja apua tarvitaan kipeästi. Helmet ovat punoneet oppilaat ja opettajat perheineen. Puolet tuotosta saa aina kyseinen ruokakunta ja puolet menee koulun avustamiseen.
Jokainen helmi on pyöritetty ensin roskapaperista!
Keskelle laitoin kuvan monessa länsiafrikan maassa varioidusta edullisesta peruseväästä, kun kerran sattui näin sopivasti, että, tätä tänään syötiin!
Fried plantains with eggs.
Pari ruokabanaania viipaloidaan tuhdiksi siivuiksi, suolaa kevyesti ja tiristä oljyssä pannulla.
Viipaloi punasipuli ja riko viisi munaa lasiin. Sipulit munan sekaan, ja kuivattua chiliä jauheena.
Kun plantaanit ovat kypsiä, kaada ylijäänyt öljy talteen ensikertaa varten ja laita munaseos viipaleiden päälle.
Kypsyttele hetki käännellen ja nauti sitten tästä ihanasta sormiruoasta!


sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Lapsien talo












Myöhäisellä aamiaisella oli tänään yhdeksän lasta. Kissoista on hyvää vauhtia tulossa mitä "käsiteltävimmät" kisut. Eivät kai ne muutakaan voi kuin sopeutua. Jotenkin ajattelen, että eläin opettaa lapselle kyllä omat rajansa ja lapsi eläimelle. Toki valvon touhua päältä.
Lapset livahtivat ulos, kisut nukkuvat sikeästi yhdeksän lapsen yhteistyönä valmistamassa pahvilaatikko-kissa-kerrossängyssä... : )
Minä vaihdan tietokoneen kirjaan. Leppoisaa sunnuntaita!



lauantai 24. heinäkuuta 2010

24.7.













Vielä Anna-lehdestä. Sain lukea editoimattoman tekstin, liikutuin siitä.
Kolme sivua tekstiä vain ei mahdu, joten on kuulema lyhennelty. Nyt vain toivon, että jättäisivät sinne ne sielukkaimmat kohdat, elämän tärkeät asiat.
jos ymmärsin oikein, lehti tulee ulos 29.7. mutta saattoipa olla 5.8. jompi kumpi.
Siitä tulee sitten elämäni ensimmäinen Anna-lehti, jonka luen. En siis käynyt siellä kioskilla...
En ole jostain syystä ollut koskaan kiinnostunut "naistenlehdistä", tai olenpas jos sisustuslehdet lasketaan niihin!
Yläkuvien ihanuudet matkalla alakertaan!
Mietin miksi kellonajat blogissani ovat päin prinkkalaa...?
Mitä tehdä?


torstai 22. heinäkuuta 2010

Huffa ja Kinuski









Keväällä koimme riipivän tragedian. Vapaudesta nauttiva kissa-herramme jäi auton alle. Nyt se lepää ikiuntaan omenapuun alla. Suru oli valtava ja aukko ahdistavan suuri.
Tätä ennen oli jo päätetty ottaa toinen kissa, kunhan niitä kesä toisi.
Silloin tuntui, ettei ikinä enää...
Nämä pienokaiset eivät olisi kohdanneet onnellista loppua.
Näyttää siltä, että lapsetkin ovat taas valmiita rakastamaan.
Toivon teille pitkää hyvää elämää, Kinuski ja Huffa!

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

shoppailun sulot, osa kaksi














Nämä ihanuudet löysivät tiensä luokseni viime viikolla!
Ovat kylläkin menossa viimeistä myöden alakertaan myyntiin.
Tekisi kovasti mieli vain laittaa kaappiin...
Aiheeseen täytyy vielä lisätä, että aika harvakseltaan tulee uutta ostettua. Ei kestä ympäristö, mutta eipä kestäsi rahapussikaan.
Harvinaiset herkut ovat aina maistuvimmat!

tiistai 20. heinäkuuta 2010

shoppailun syntinen sulous!





Onnistuin pysyttelemään poissa kaupungin ale-kaaoksesta. Sorruin kuitenkin tähän. Ekopuuvillaa Gudrun Sjödeniltä. Malli ihana, värit täydelliset. Minulle.
Mietin miksi uuden saamisesta tai ostamisesta tulee hyvälle mielelle?