torstai, 19. tammikuuta 2012

Lisää mielenrauhaa, kiitos.

Minä olen aloittanut joogan, vaatimattomasti parin vuoden suunnittelu/aikomis-jakson jälkeen!
Opettajani on joogahuoneen ihana Liisa Tufner. (vai oliko se kahdellä f:llä...?)
Neljän kerran jälkeen voin sanoa olevani jo koukussa ihanaan ääneensä, ja lämpimään otteeseen.
Lempeällä äänellään hän saa kaiken siksi hetkeksi mielestäni pois.
Lähtiessäni tunnilta jalka on kevyt ja mieli niin virkistinyt ja avoin!
Olen todella innoissani näistä omien hetkien päivistä. Lämmin suositus!

maanantai, 26. joulukuuta 2011

lauantai, 10. joulukuuta 2011

2. resepti



Erilaiset kuivakuorinnat ovat helppoja toteuttaa ja säilyviä joululahjoja. Aivan samalla ajatuksella voit tehdä lukemattomia omia versiota. Oma suosikkini on tänä pimeänä aikana ollut antioksidantteja tihkuva suklaa.

Lempeä kaura-laventelikuorinta

1      dl    riisiä
2      dl    kaurahiutaleita
1/2   dl    laventelinkukkia   ( saa luomuna ainakin Adukin maahantuomana ; ruohonjuuri, luomukaupat)

Kaikki ainekset ajetaan tasaiseksi karkeahkoksi jauhoksi blenderissä.
Paketoi kauniisti, annoksesta tulee lahja purkin koosta riippuen ainakin kahdelle-kolmelle.
Kirjoita käyttöohjeisiin näin;

Sekoita 1  rkl  kuorintajauhetta
             1  rkl  vettä
             1 rkl   öljyä  ( rypsi, kookos, jojoba)
pienessä kupissa. Hiero kasvoille ja kaulalle pyörivin liikkein muutaman minuutin ajan. Huuhtele raikkaalla vedellä. Nauti kuulaasta ihosta!

Koitan ehtiä taas huomenissa lisää. Kampaamolla on nyt kova huiske ja minua ei ennen joululomaa juuri muualla näe!

torstai, 8. joulukuuta 2011

1. resepti!




En nyt ehdi kameralle päivänvalon aikaan, joten ei kuvaa valmistuksesta mutta resepti!

MINTTU-HUNAJAKUORINTA

2,5 dl  Käsittelemätöntä merisuolaa
1    dl  Öljyä ( kookos, rypsi, jojoba, ohdake)
1    nippu tuoretta minttua, kaupan tupsusta noin puolet
1    rkl suomalaista hunajaa ( halutessa voit jättäää pois)

Heitä kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi, mutta varo ajamasta suolasta pois kaikkea karkeutta! pari sekuntia kerralla riittää! Voit käyttää myös sauvasekoitinta.
voit kokeilla koostumuksen sopivuutta sormien välissä. Nyrkkisääntönä on ,että vartalokuorinnassa saa tuntua kunnolla rakeisuutta, mutta kasvokuorinnassa ei juurikaan.
Purkita ja keksi kaunis tai hassunhöpsö nimi etikettiin. Säilyy vuoden. Edullinen, ekologinen ja ajattelevainen lahja!

Minttu tuntuu iholla ihanan viilentävältä. Itse tein tuon viimeksi ilman hunajaa. Sopii tosi hyvin myös miehen iholle.

Huomenaamusella minulla on taas hetki, laitan silloin lisää!
Hyvää joulun valmistelumieltä kaikille!

tiistai, 29. marraskuuta 2011

julkisia salaisuuksia






Meillä oli huisit synttärikemut, pienille tunneille asti!
Nekku-karkkini, keskimmäiseni on nyt 10 vuotta. Joulupukille kirjoitettiin jo aika erilainen kirje kuin viime vuonna; enemmän musiikkitoiveita, tunika, legginssejä, cocacolaa ja graavilohta...

Oli sentään vielä toiveita nukkekotiinkin.
Toisaalta on ihanaa ja helpottavaakin kun lapset kasvaa.
Toisaalta ajattelen hetken, älä vielä!

Kaivelin joulukalenterit esille,, isompien omat kaipaavat jo ensimmäistä korjaus/muuntelu-kierrosta. Ne on kasattu vanhoista pitsipöytäliinoista, yön pieninä tunteina, 10 vuotta sitten.
Pienimmäisen indiska-versio ei kaipaa kuin täytteet sisäänsä!

Joulukuussa minä täytän blogia resepteillä, joilla voi täyttää pukin konttia!