tiistai 8. maaliskuuta 2011

sananen ruokahuollosta












Syksyllä perustettiin luomuruokapiiri. Minä ja kolmisenkymmentä asiakastani.
Kerran kuussa tilataan kaapit täyteen, kummasti vähentää kaupassa ramppaamisen tarvetta!
Helpottaa elämää ja hellii myös kukkaroa... :)
Miinuspuolia on tietysti ne tukkukoot, joka asunnon kaappeihin ei mahdu kerrallaan kuutta teepakettia tai viittä kiloa kurpitsansiemeniä. Toki ystävien kanssa voi tehdä yhteistilauksia!
Jokainen tekee myös oman työvuoron tavaroiden tilauksen, lajittelun ja laskutuksen kanssa. Näin isolla porukalla tuo vuoro ei satu edes kerran vuodessa, joten kovin suuresti ei pääse rasittumaan.
Sanalla sanoen, kaikki hyötyvät pienellä työpanoksella. Vähän niinkuin entisten aikojen osuuskuntatoiminta!
Ruokapiirejä löytyy vähän joka pitäjästä. Ja ainahan voi myös olla alkuunpaneva voima ja perustaa sellaisen!


12 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa!! Siis ihan todella.

    Nytpä tekeekin mieli ottaa lisää selvää paikallisista jutuista. Yhden vinkin manteli-blogista jo sainkin. 70eurolla saa ison satsin yhdeltä tilalta.
    Inhoan kauppareissuja yli kaiken, vaikka toisaalta ovat ne myös ainoita reissujani ulkomaailmaan :D Ihan kun olisin jostakin ulkoavaruudesta tippunut kun marketissa pällistelen.

    VastaaPoista
  2. Tällainen olisi minulle aikalailla unelmatapa hankkia ruokaa, mutta yksineläjälle toistaiseksi melko mahdotonta juuri noiden suurten määrien takia.

    Ihailenkin siis teitä, jotka saatte aikaan! Mahtava juttu. :)

    VastaaPoista
  3. Loistavaa. Maino idea. Täytyykin pitää mielessä jahka Suomeen kotiudumme.
    Täällä ostamme tätä nykyä kaikki vihannekset luomuna ja tulevat kerran viikossa pääkaupungista.Sitten onkin huima selvittely minne koko viikon vihannes-ja hedelmäsatsi saadaan säilöön.

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä juttu. Tulee hyvä mieli tuollaisesta. Täällä meillä päin on myös ruokapiiri, monta kertaa olen aikonut liittyä. Vihannekset ja hedelmät haluaisi kyllä ehdottomasti myös luomuna ja samalla säästyisi useilta kauppareissuilta.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, enpä ole törmännyt tuommosiin. Kai niitä sitten täälläkin on..voisin ottaa selvää. Inhoan myös kaupassa käyntiä.

    VastaaPoista
  6. Minja, Kun ei tartte ostaa ja kantaa (=ajatella) niin paljoa voisi kauppareissut ollakin kivoja. Vähän niinkuin, ekstraa. Värikyniä lapsille ja kovia karkkeja itselle-tyyliin ;)

    ilona, tukkupaketit puoliks siskon, ystävän tai naapurin tätin kanssa!

    Pikkujutut, tutulta kuulostaa tuo varastoini-logistinen ongelma. vaan äkkiäpä nuo katoaa parempiin piiloihin :)

    Himalainen, jotkut piirit toimivat tällä kaikki-hyötyy ja kaikki tekee- idealla, mutta on sitten niitäkin joita pyörittää yksi henkilö joka ottaa hommasta prosentit välistä kuin kauppias ikään.
    elinam, selvittelemään vaan!

    VastaaPoista
  7. Voih, olen viime viikkoina tätä asiaa kovasti pyöritellyt mielessäni. Kaupungissa kuuluimme ruokapiiriin ja onnesta muikeana kannoin aina ruokakassini tavaranjaosta kotiin. Täällä pikkukaupungissa piiriä ei ole ja kuumeisesti pohdin, keitä kaikkia saisin houkuteltua mukaan...

    Ajelen työmatkalla monen noutotilan ohi, joten edullista luomua saisi myös niistä.

    VastaaPoista
  8. Hieno juttu!
    Itse olen kuulunut pari vuotta paljon pienempään ruokapiiriin ja ollut tosi tyytyväinen. Meillä tilailu on epäsäännöllisempää, pienellä porukalla sopiminen onnistuu aina tarpeen mukaan. (oma keskustelufoorumi ja fb ovat tässä käteviä.) Tilaamme jauhoja, ryynejä, myslejä, pesuaineita, osa tuontikuivatavaroista, lihaa, kananmunia, hunajaa sekä viikottaista tuoreluomulaatikkoa. Ja mitä lähempänä tuotettuna ja kasvatettuna onnistumme kutakin samaan, sen parempi!
    Kivaa ruokapiirissä on myös samanhenkisiin ihmisiin tutustuminen ja kokemusten vaihtaminen.

    VastaaPoista
  9. anjuska, noutotiloilta mekin yhteisesti täydennämme tuorevarastoja. Juurikin puheltiin, että tehdään eka "koetilaus" nyt myös tuoretukusta. Myyntierät ovat siinä suuremmat kuin tilakaupoissa, vähän joutuu taas ensin harjoitella!

    Silmukatti, Meilläkin ruokapiirin meiliin on jotkut ihanat jakaneet reseptejäkin :)

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtavan hieno juttu. Olen etsinyt jossain vaiheessa täältä luomuruokapiiriä, mutten sitten löytänyt/mahtunut mukaan. Inhoan nimittäin minäkin kaupassa käyntiä, onneksi mies yleensä hoitaa sen.

    VastaaPoista
  11. Kirjailijatar,
    Löytyisiköhän jos googlailisi paikkakunnan nimellä ja ruokapiirillä?

    Tai käväise likkipuiston pihoilla, kotiäidit tietävät aina mitä alueella on tai ei... :)

    VastaaPoista
  12. Vau, hieno juttu tosiaan. Tiedän, että meillä päin toimii myös muutamia. Olen muuten tutulle toimittajalle usein ehdottanut lehtijuttua, jossa vertailtaisiin paikallisten kauppojen ja ihan markettienkin lähiruokaprosentteja. Siis mikä puoti myy parhaiten lähiruokaa!

    VastaaPoista